Neve
NEVE tiedotteet
30.11.2018

Katajarannan jätevesivuodon havaitsemisessa onnea mukana

kivi.jpg

Katajarannassa rikkoontuneen paineviemärin vuoto havaittiin paikan päällä keskiviikkoaamuna. Asentaja havaitsi vuodon huoltokierroksen yhteydessä. Ennen vuodon uutisointia Nevelle ei ollut tullut asukkailta havaintoja vuodosta. Myöhemmin Neve sai kaupunkilaisilta tietoja, että alueella on ilmennyt hajuhaittoja jo alkuviikosta. Myös tästä voidaan päätellä vuodon alkaneen jo ennen keskiviikkoa.

Jätevesiverkostoa on Rovaniemen alueella noin 700 km ja jätevesipumppaamoja 174 kappaletta. Ennen Alakorkalon jätevedenpuhdistamoa on neljätoista pumppaamoa. Nämä pumppaamot purkavat jätevedet samaan linjaan, joka johtaa suoraan Alakorkalon jätevedenpuhdistamolle.

Nyt sattunut vuoto oli tällaisen viimeisen pumppaamon ja Alakorkalon jätevedenpuhdistamon välillä. Pumppaamojen välisiä vesimääriä voidaan seurata tarkemmin, mutta viimeisiltä neljältätoista pumppaamolta jätevedenpuhdistamolle saapuu niin suuri määrä vettä, että vuodon havaitseminen tulovirtaamasta on vaikeaa.

Jälkikäteen jätevedenpuhdistamon mittaus- ja raportointitietoja tulkitsemalla voidaan päätellä vuodon alkaneen nähtävästi 24.11. Jätevedenpuhdistamon virtaamavaihtelut ovat kuitenkin niin suuria, ettei niiden perusteella voida suoraan päätellä onko pumppaamojen ja puhdistamon välisessä verkostossa vuoto.

Jätevedenpuhdistamon kokonaistulovirtaama vaihtelee vuodenajasta, sääolosuhteista, matkailusesongeista riippuen noin 10 000 m3 - 40 000 m3 vuorokaudessa. Vuorokausivaihtelu voi olla syksyisin 2000 - 3000 m3.

pumppaamot.jpg

 

NEVEn sivulla käytetään evästeitä. Lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK