Sisältöön Sivustokartta

Assarista näet helposti omat sähkön, veden ja kaukolämmön kulutustiedot sekä laskut

Oman kodin kulutuksen seuraaminen on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, sillä Suomenkin energiatilanne on muuttunut ja varsinkin sähkön myyntihinta on historiallisen korkealla.

Kulutuksen seuraaminen on tehty helpoksi, sillä Neve on kehittänyt asiakkailleen Assari-nimen saaneen portaalin. Sen kautta voi kätevästi seurata omaa veden, sähkön ja kaukolämmön kulutustaan yhdestä paikasta.

Neve julkaisi Assarin vuonna 2019 kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Kulutustaan seuraa helppokäyttöisen portaalin kautta jo lähes 10 000 Assarin käyttäjiksi rekisteröitynyttä kuluttajaa. Portaaliin voivat rekisteröityä myös kaikki asunto-osakeyhtiöiden isännöitsijät sekä yritykset.

Oman kulutuksen seuraaminen Assarissa on ollut selkeästi kasvussa heinäkuun 2022 jälkeen.

– Asiakkaita kiinnostaa nyt selkeästi enemmän oman kulutuksen seuraaminen. Me Nevellä kannustammekin kaikkia säästämään energiaa. Oman kulutuksen seuraaminen on hyvä tapa, koska on tärkeää tiedostaa kuinka paljon ja mihin energiaa kuluu, sanoo Neven tuotepäällikkö Toni Semenoja.

Semenojan mukaan energiankäytön tehostaminen kannattaa aloittaa tilojen lämmityksestä, koska se vie eniten energiaa. Myös lämpimän käyttöveden ja niin sanotun kotitaloussähkö kulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Assariin pääsee Neven verkkosivuilta osoitteesta https://assari.neve.fi/

Oman kulutuksen seuraaminen kannattaa aloittaa viimeistään nyt

Myös 10. lokakuuta 2022 käynnistyvä Astetta alemmas -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia seuraamaan ja vähentämään energiankulutustaan. Energian saatavuudella ja hinnalla on vaikutusta jokaisen suomalaisen arkeen. Siksi Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö ja Sitra käynnistävät energiansäästökampanjan lokakuussa vietettävällä Energiansäästöviikolla.

Kampanjassa suomalaisia kannustetaan säätämään energiankulutustaan astetta alemmas. Se tarkoittaa arkisia tekoja energian, kuten sähkön ja polttoaineiden, säästämiseksi.
Kampanjan tavoitteena on saada vähintään 75 prosenttia suomalaisista säästämään energiaa. Pidemmän aikavälin tavoite on pysyvästi alhaisempi energiankulutus ja sähkön kulutushuippujen madaltaminen.

Monta hyvää syytä säästää energiaa

Säästämällä energiaa voi vaikuttaa oman energialaskun suuruuteen. Kaikkein pienimpienkin energiansäästötoimien merkitys moninkertaistuu, kun teemme ne yhdessä. Ilmastonäkökulmasta energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen ovat välttämättömiä.

Energiansäästöön kotitalouksissa löytyy vinkkejä muun muassa valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan sivuilta: www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/energiansaasto_on_varautumista

Kotitalouksille ja kuluttajille on jo kerätty vinkkejä energiansäästöön sivulle Aloita energiansäästö nyt.

Talonyhtiöille vinkkejä on listattu sivustolle Varautuminen taloyhtiöissä.

Uusimmat artikkelit