Uutiset

Veden ja kaukolämmön hinta ennallaan 2020, sähkönsiirto halpenee

1.11.2019

Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n kaukolämmön hinta pysyy ennallaan vuonna 2020. Myös konserniin kuuluva Napapiirin Vesi Oy pitää veden hinnan vuoden 2019 tasolla. Konsernissa sähkönsiirrosta vastaava Rovaniemen Verkko Oy sen sijaan jättää asiakkailtaan perimättä noin 700 000 €:n edestä perusmaksuja vuonna 2020.

suosiolan voimalaitos

Toiminnan tehostaminen on pitänyt hinnat kurissa. Muun muassa Suosiolan voimalaitoksen hyötysyhteen parantaminen on tuonut mittavia säästöjä.


Rovaniemen Verkon siirtohinnat kuuluvat jo tällä hetkellä Suomen edullisimpien joukkoon. Kuluttajalle tulee sähkönsiirron perusmaksun osalta säästöä jo tämän vuoden puolella, sillä marraskuun 2019 perusmaksua ei peritä joulukuussa saapuvassa laskussa. Niistä kuukausista, joilta ei peritä vuonna 2020 perusmaksua, tiedotetaan asiakkaita ensi vuoden aikana tarkemmin.

Kuukauden perusmaksun perimättä jättämisestä koituu Yleissähkö-tariffissa olevalle, kerrostalossa asuvalle noin 8,20 €:n ja suorasähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvalle, Aikasähkö-tariffissa olevalle, noin 21,70 €:n säästö. Sähkön siirtohinta pysyy vuonna 2020 Rovaniemen Verkko Oy:n alueella edellisen vuoden tasolla. Rovaniemen Verkko Oy varautuu tulevaisuudessa myös investointeihin. Lähivuosina ollaan investoimassa muun muassa 110 kV sähkölinjan saneeraukseen Valajaskoski – Viirinkangas -välillä. Myös uusi päämuuntaja on investoitava lähitulevaisuudessa.

Edullinen ja varma sähkönsiirto

Rovaniemen Verkon sähkönsiirto oli monen siirtotuotteen osalta Suomen halvin vuonna 2019. Asiasta uutisoi alkuvuonna mm. Tekniikka ja Talous. Jakelukeskeytyksiä Rovaniemen Verkko Oy:n verkossa on vähän ja ne ovat lyhyitä. Lähes kaikki keskeytykset johtuvat kaupungin alueella tehtävien rakennustöiden yhteydessä sattuvista kaapelivaurioista. Tyyppisisin tapaus on, että rakennustöissä olevan kaivinkoneen kauha katkaisee sähkökaapelin. Sääilmiöistä johtuvat keskeytykset ovat hyvin harvinaisia, sillä suurin osa Rovaniemen Verkon sähköverkosta on maakaapeloitu. Vikojen aiheuttamien keskeytysten kesto asiakasta kohti, on ollut viimeisten viiden vuoden aikana keskimäärin alle kymmenen minuuttia vuodessa.

Toiminnan tehostaminen pitää hintojen nousun kurissa

Napapiirin Energia ja Vesi Oy on viime vuosina tehostanut toimintaansa monin keinoin. Tehostamisen tuomat säästöt näkyvät kuluttajan kukkarossa.

- Korjausvelkaa on varsinkin vesijohtoverkostossa ja sen myötä myös paineita hinnan nostolle. Olemme kuitenkin saaneet tehostettua toimintaamme ja siten hillittyä kulujamme niin hyvin, ettei tarvetta veden ja kaukolämmön hinnan nostolle vuonna 2020 ole, sanoo Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Kristian Gullsten.

Hyvä esimerkki toiminnan tehostamisesta on Suosiolan voimalaitoksen hyötysuhteen parantamiseksi vuodesta 2012 lähtien tehty määrätietoinen kehitystyö. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon hyötysuhdetta on saatu nostettua yli 20 % viimeisen viiden vuoden aikana nykyiselle lähes 100% tasolle. Yhteensä hyötysuhteen parantaminen vuodesta 2012 on tuonut yli 3 miljoonan euron säästön vuositasolla. Tehokkuuden parantamisella saadaan muiden tuotannollisten kulujen nousua hillittyä, kun säästöt tulevat muun muassa polttoaineen kautta. Kaukolämmön hintaa on nostettu edellisen kerran vuonna 2015. Tuolloin korotus oli 4%.

sähkön hinnan muodostuminen